Vuonna 2025 yhteistyö tiivistyi jätevesipumppaamoiden huoltojen puitesopimuksella. Sopimus on selkeyttänyt toimintatapoja ja mahdollistanut entistä järjestelmällisemmän kunnossapidon.
Sujuva yhteistyö perustuu joustavuuteen ja toimivaan viestintään
Salon kaupungin jätevesipumppaamoiden käyttömestari Jussi Randelinin mukaan yhteistyö ETH Groupin kanssa on sujunut hyvin niin ennen puitesopimusta kuin sen solmimisen jälkeenkin.
– Kaupungin kilpailutuksessa hinnan pitää luonnollisesti olla kohdallaan. Puitesopimus on tuonut toimintaan järjestelmällisyyttä ja joustavuutta, ja yhteistyö on jatkunut sen myötä vähintään yhtä sujuvana kuin aiemminkin, Randelin kertoo.
ETH Groupin asentajilla on käytössään Salon kaupungin karttaohjelma. Kun kaupunki ilmoittaa huoltotarpeesta ja pumppaamon numeron, asentajat löytävät suoraan oikeaan kohteeseen. Tehdyt työt kirjataan kaupungin käyttöpäiväkirjaan, jolloin tiedot pysyvät ajan tasalla ja ovat kaikkien tarvittavien tahojen saatavilla.
– Meidän tarvitsee vain soittaa tai lähettää viesti, ja ETH pystyy vastaamaan myös kiireellisiin tarpeisiin erinomaisesti. Erityisen arvokasta on, että asentajat viestivät havainnoistaan ja työn etenemisestä myös suoraan meille ilman, että kaiken tarvitsee kulkea työnjohdon kautta. Se tekee yhteistyöstä nopeaa ja sujuvaa. ETH henkilöstö tarttuu töihin oma-aloitteisesti ja ammattimaisesti, Randelin kiittelee.
Ennakoiva huolto ehkäisee häiriöitä
Salon vesihuollon laajassa pumppaamoverkostossa ennakoivan kunnossapidon merkitys korostuu. Kriittisiksi määritellyt A-pumppaamot tarkastetaan kerran vuodessa, ja jokaisesta tarkastuksesta laaditaan raportti.
ETH Groupin henkilöstö on koulutettu käyttämään Salon kaupungin ohjelmistoja, minkä ansiosta tarkastus- ja huoltoraportit tallentuvat suoraan oikeaan järjestelmään. Ajantasaisen tiedon avulla havaittuihin puutteisiin voidaan reagoida ennen kuin ne aiheuttavat käyttökatkoja tai muita vakavia ongelmia.
– Palvelu on ollut hyvää. Ilman ennakoivia tarkastuksia olisimme varmasti joutuneet hankaliin tilanteisiin. Jatkuva tulipalojen sammuttelu ei ole järkevää, vaan ongelmiin on parempi päästä käsiksi ennakolta, Randelin toteaa.
Pumput mitoitetaan todellisen tarpeen mukaan
Yhteistyössä kehitetään myös pumppaamoiden energiatehokkuutta. Pumpputoimittajan kanssa tehtävissä uudelleenmitoituksissa pumput valitaan kohteen todellisen virtaaman ja nostokorkeuden perusteella. ETH Group vastaa uusien pumppujen asennuksista.
Oikein mitoitetulla pumpulla tarvittava työ voidaan tehdä pienemmällä teholla ja lyhyemmillä käyntiajoilla. Tämä vähentää energiankulutusta, tuo kaupungille säästöjä ja tukee samalla pumppaamon toimintavarmuutta.
– Uudelleenmitoituksessa ollaan vielä kehitystyön alkuvaiheessa, mutta tavoitteena on saada pumppujen mitoitus entistä paremmin hallintaan. ETH Groupilta saamme asiantuntevaa apua myös tähän työhön, Randelin kertoo.
ETH Groupin projektipäällikkö Tuomas Hossi pitää yhteistyön vahvuuksina joustavuutta ja yhdessä sovittuja toimintatapoja.
– Yhteistyö Salon kaupungin kanssa on ollut pitkäaikaista, joustavaa ja sujuvaa. Tarvittaessa pystymme reagoimaan kiireellisesti, ja suunnitelluissa töissä sovimme aikataulut kaupungin tarpeiden mukaan. Myös pumppaamosaneeraukset ovat menneet erittäin hyvin, Hossi kertoo.
Kokonaisvaltaista palvelua tukevat ETH Groupin omat putkisto-osaajat, nykyaikainen huoltokalusto nostimineen sekä ohituspumppauskalusto. Myös asentajien pitkä kokemus pumppaamosaneerauksista auttaa toteuttamaan työt turvallisesti ja hallitusti erilaisissa kohteissa.
Pitkäaikainen yhteistyö, ennakoiva kunnossapito, monipuolinen oma osaaminen ja pumppujen oikea mitoitus auttavat Salon kaupunkia parantamaan jätevesipumppaamoiden käyttövarmuutta sekä hallitsemaan niiden energiankulutusta ja elinkaarikustannuksia.
Kerromme mielellämme lisää. Lähetä viesti tai soita.
